NetEnt-peliyhtiön valmistama, espanjalaisten konkistaattoreiden aikaan sijoittuva Gonzo’s Quest on saavuttanut rahapelaajien keskuudessa suorastaan legendaarisen maineen. Syinä ovat slotin erinomaiset grafiikat ja animaatiot, hauska tarinankerronta, mieleenpainuva pelihahmo, helppo pelattavuus, korkea voittopotentiaali, runsaat Gonzo’s Quest ilmaiskierrokset sekä aikoinaan täysin ennen näkemättömät avalanche-kelat.

Avalance eli vyörytoiminto pudottaa symbolit pelialueelle sen sijaan, että kelat vain kierisivät akselinsa ympäri. Varsinainen juju piilee kuitenkin siinä, että kierroksella syntyneet voittoyhdistelmät räjähtävät pois tieltä ja antavat uusien merkkien tipahtaa niiden tilalle. Näin voittoputki voi jatkua vielä sittenkin, kun vuoro on virallisesti ohi.

Gonzo’s Quest Saaga Jatkuu

Vuoden 2011 Gonzo´s Questissa El Doradon kultaista kaupunkia etsittiin 5×3-pelialueelta 20 voittolinjan voimin, mutta sittemmin sarjaan on lisätty uusia peliversioita.

Mukana ovat:

  • Gonzo’s Quest (NetEnt)
  • Gonzo’s Quest Megaways (Red Tiger)
  • Gonzo’s Quest Treasure Hunt Live (Evolution)
  • Gonzo’s Gold

Vaikka kaikki yllä mainitut pelivalmistajat kuuluvat tänä päivänä samaan konserniin, ovat ne lyöneet tutkimusmatkailija Gonzalo Pizarroa ihannoivaan pelisarjaan oman leimansa. Megaways Gonzo’s Questissa on jokaisella kierroksella 117 649 vaihtuvaa voittotapaa, wildeja, Free Fall ilmaiskierroksia ja Earthquake-bonustoiminto, jonka aikana voittokertoimet nousevat 3, 6, 9 ja 15-kertaisiksi.

Gonzo’s Quest Treasure Hunt Live on puolestaan sattumaan perustuva live-peli, jossa oikea peli-isäntä johtaa show´ta. Siinä ei ole ilmaiskierroksia Gonzo’s Quest slottien tapaan, mutta sitäkin suuremmat aina 65:een asti nousevat voittokertoimet. Sinun on vain valittava kuudesta eri värisestä kivestä, mille panoksesi asetat ja veikattava, mistä aarteet löytyvät. Sattuma ohjaa pelin kulkua ja säännöt on helppo oppia. Mikä parasta, pääset chattailemaan muiden pelaajien kanssa!

Kokeile Demossa

Sisäänrakennetut Ilmaiskierrokset Gonzo’s Quest -peliin

Mutta siirretäänpä katse takaisin kohti kolikkopelien Gonzo’s Quest ilmaiskierroksia. Ne nimittäin ovat taitavien pelinvalmistajien bravuureja! NetEntin alkuperäisversiossa ilmaiskierrokset aktivoituvat kolmella kultaisella Free Falls -symbolilla ja niitä on käytettävissä kunnioitettavat 10 kappaletta. Ilmaiskierrosten määrää ei ole rajattu, joten ilmaiskierrosten aikana on hyvinkin mahdollista voittaa aina uusia ilmaisia pyörityksiä.

Avalance-toiminto kasvattaa peräkkäisten voittojen voittokertoimia ja wild-symbolit toimivat jokerin tapaan voittoyhdistelmiä täydentäen. Voitot maksetaan vasemmalta oikealle ja panoslinjan suurin voitto maksetaan pelaajalle. Raha siirtyy pelistä pelitilin saldoon, kun sammutat slotin. Jos haluat nostaa rahat, jätä kotiutuspyyntö kassalle.

Gonzo's Quest ilmaiskierroksetRed Tigerin valmistamassa, vuonna 2020 ilmestyneessä Gonzo’s Quest Megawaysissa ilmaiskierrokset aktivoituvat sekä kolmella scattereilla että kahdella scatterilla ja yhdellä wild-symbolilla. Ilmaiskierroksia Gonzo’s Quest Megawaysiin saadaan yhdeksän, ja jokainen uusi Free Falls -merkki tuo kolme ilmaista pyöritystä lisää.

Maanjäristystä imitoiva bonuspeli ravistelee pieniarvoiset merkit pois tieltä ja antaa suurivoittoisten symbolien ottaa niiden paikan. Voittokertoimet kasvavat jälleen jokaisen voiton jälkeen ja kipuavat parhaimmillaan yli 20 000-kertaisiksi.

Ilmaiskierroksia Gonzo’s Quest Slottiin Eri Nettikasinoilta

Lisensoitu & Verifioitu Asiantuntijoiden arvostelemat
  • KASINON NIMI
  • ARVIO
  • Bonus
  • OMINAISUUDET

Bonus100% Bonus €300 AstiIlmaiskierrokset + 100 Ilmaiskierrokset

  • HD Striimaus 24/7
  • Runsaasti etuja
  • Verovapaat voitot
4.9HouseOfSpades

Bonus100% Bonus €500 EuroonIlmaiskierrokset + 200 Ilmaiskierrokset

  • Täynnä rock-legendoja
  • Huikea mobiilisovellus
  • Massiiviset edut

Bonus200 Ilmaiskierrosta!

  • Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset
  • Suomenkielinen asiakastuki
  • Nopeat maksut ja nostot
4.6Lempi

Bonus125% Jopa €400 AstiIlmaiskierrokset + 50 Ilmaiskierrokset

  • Ei pelitilin avausta
  • Tuhansia pelejä
  • Nopeat nostot
4.5High Roller

Bonus200 ilmaiskierrosta

  • Korkeat kotiutusrajat
  • Täysin suomalainen
  • Mobiilioptimoitu
4.6Lucky7

Bonus€2,000Ilmaiskierrokset + 100 Ilmaiskierrokset

  • Melkein nostoja
  • Bonusominaisuus ostettavissa
  • Booster lauantaisin

Bonus100 ilmaiskierrosta ensitalletuksella

  • Ei edellytä rekisteröintiä
  • Nostot minuuteissa
  • Kierrätysvapaat palkinnot
4.8Casino Fest

Bonus100% Aina €1000 Asti

  • Ei pelitilin rekisteröintiä
  • Rokkaava ja helppo sivusto
  • Muhkea tervetulotarjous

Bonus100% €300 asti!Ilmaiskierrokset + 100 Ilmaiskierrokset

  • Suomen suosituimmat pelit
  • 1 minuutin rekisteröinti
  • Nopeat talletukset

Bonus€3500 BonusIlmaiskierrokset + 575 Ilmaiskierrokset

  • Reload Bonuksia
  • Jackpotteja
  • Yli 4000 kolikkopeliä

4.8Teho

Bonus150% €600 asti!

  • Ei pelitiliä
  • Nopeat nostot
  • Muhkeat bonukset

Bonus100% Bonus €200 Asti

  • Ei rekisteröitymistä
  • Nopeat kotiutukset
  • 3-osainen tervetulotarjous

Pelin sisäiset Gonzo’s Quest ilmaiskierrokset ovat sattumanvaraisesti aktivoituvia toimintoja. Toisin on nettikasinoiden jakamien ilmaiskierrosten laita! Moni pelisivusto antaa 20–100 ilmaiskierrosta uusille pelaajille palkkiona pelitilin avaamisesta ja/tai ensimmäisen talletuksen tekemisestä, ja kampanjapelinä on usein juuri Gonzo´s Quest. Ilmaiskierroksia voidaan ujuttaa myös jatkuviin kampanjoihin, antaa palkintona turnausvoitoista tai sitoa VIP-tasoilla nousemiseen.

Pro-vinkki: Gonzo´s Quest ilmaiskierroksia kannattaa kysellä sekä asiakaspalvelusta että VIP-managereilta. Usein kohtelias pyyntö kirvoittaa muutaman ilmaiskierroksen, jotka annetaan parhaimmillaan ilman talletusta!

Kampanjat Omia Kokonaisuuksia

Jokainen ilmaiskierroskampanja on oma kokonaisuutensa sääntöineen ja ehtoineen. Tarjous määrittää kampanjapelin lisäksi ilmaiskierrosten arvon ja ajan, jonka kuluessa ilmaiskierrokset Gonzo´s Quest pelissä on käytettävä ja kierrätysehto täytettävä. Kierrätysvaatimus koskee useimmiten ilmaiskierroksilla saatuja voittoja, ja kertoo, miten monta kertaa summa on pelattava läpi ennen voittojen nostoa.

Osa kasinoista lisää ehtoihin vielä voittokaton, joka rajoittaa ilmaiskierroksilla nostettavaa summaa. Kun luet säännöt huolellisesti jo ennen talletusta, tiedät miten kierrätys hoidetaan helposti ja nopeasti.

Ilmaiskierroskampanjoiden lisäksi eri Gonzo’s Quest pelejä – myös live-versiota – voidaan pelata ilmaiseksi bonusrahalla ja nettotappioista kertyneellä käteispalautuksella. Niiden etuna on, että kierroksen panos on mahdollista säätää omaan makuun sopivaksi kasinon valmiiksi päättämän arvon sijaan. Vaikka summan muuttaminen ei vaikuta voiton todennäköisyyteen, on sillä merkitystä voittosumman kannalta. Jos olet esimerkiksi pelannut 500-kertaisen voiton 0,10 euron panoksella, saat itsellesi 50 euroa. Yhden euron panoksella kassaan kilahtaisi näin 500 euron potti.

Tarjous voi olla esimerkiksi 100 ilmaiskierrosta tähän peliin!

Kannattaako Gonzo’s Quest Ilmaiskierrokset Ottaa Vastaan?

Casino ilmaiskierrokset ovat erinomainen keino pelata ilman pelkoa oman rahan menettämistä. Ne päästävät kurkistamaan kasinon kulisseihin ja nauttimaan laadukkaista kolikkopeleistä ilmaiseksi. Koska lähes jokainen kasino tarjoaa pelaajilleen jos jonkinlaisia bonuksia, löytyy myös tarjontaa runsaasti. Voit vertailla eri pelisivustojen bonuspaketteja ja etsiä niistä itsellesi sopivimmat.

Ilmaiskierroksia Gonzo’s Quest peliin tai muitakaan bonuksia ei kuitenkaan kannata lunastaa pelkästä ahneudesta. Ilmaiskierrokset voivat olla tuomatta voittoja ja kierrätysvaatimukset velvoittavat pelaamaan vielä lisää ennen nostoa. Bonukset on tarkoitettu peliin ja kasinon toimintaan tutustumiseen ja vaikka niillä voi voittaa suuriakin summia, ei takuuta onnistumisesta ole. Gonzo’s Quest ilmaiskierrokset pitävät jännitystä yllä aina viimeiseen sekuntiin asti!

Usein Kysytyt Kysymykset

1. Miten Gonzo's Quest ilmaiskierrokset toimivat?

Gonzo’s Quest ilmaiskierroksia saat kahdella eri tavalla: kasinon kampanjoissa ja pelin sisäisesti. Molemmat tavat ovat loistavia keinoja lisätä peliaikaa ja tietenkin myös voittomahdollisuuksia.

2. Paljon Gonzo's Quest ilmaiskierroksia voi kerralla saada?

Se, miten Gonzo’s Quest ilmaiskierrokset jakatuvat määrällisesti, riippuu valitsemastasi kasinosta. Joillakin sivustoilla voit saada kierroksia jopa useita satoja kappaleita.

3. Miten ilmaiskierokset Gonzo's Quest peliin kannattaa käyttää?

Ensinnäkin sinun tulee lukea kampanjan säännöt ja ehdot tarkasti. Vain sääntöjä noudattamalla voit saada kierroksista kaiken tarvittavan irti.

Kirjoittaja: Laura Korkeakoski | kasinokolikkopelit.com

Laura on työskennellyt kasinoalalla 5 vuoden ajan. Kokemusta on ehtinyt kertyä monipuolisesti erilaisista markkinoinnin tehtävistä ja suurimmaksi vahvuudekseen Laura listaa kasinoiden yksityiskohtaisen arvioinnin. Suosikkipeli on Yggdrasilin Orient Express, ja slottien lisäksi myös livekasinon gameshowt ovat sydäntä lähellä.