Thunderkick on vuonna 2012 perustettu pelintuottaja. Yhtiön kasvutarina on hieno ja kymmenessä vuodessa tästä yhtiöstä on tullut yksi nettikasinomaailman tunnetuimmista toimijoista. Slottien määrässä se ei pärjää esimerkiksi jättiläisille kuten Microgamingille tai NetEntille, mutta laadukkaat tuotokset ovat nostaneet yhtiön sinne kärkipaikoille ja näin Thunderkick kasinot ovatkin jo varsin yleisiä.

Usein näissä tuotoksissa onkin jotain täysin uniikkia, joka pitää pelaajat naulattuna slottien ääreen pidemmänkin ajan. Voisikin sanoa, että tässä on yksi toimija, joka haluaa rikkoa ns. perinteitä, jos nettikasinoalalla sellaisista nyt voi ihan vakavissaan puhua.

Thunderkick on yhdistänyt voimansa aikanaan (2014) NYX yhtiön kanssa ja kun nämä yhdessä muutamien muiden tuottajien myötä muodostavat isomman Scientific Games keskittymän, saavat nämä pienemmät tuottajat pelejään helpommin ja paremmin esille. Ja tästähän seuraa se, että Thunderkickin tuotoksia voi kasinolla olla myös NYX:n tai SG:n brändin ja nimen alla.

Thunderkickin osaaminen ei ulotu pelkästään pelialalle ja ohjelmistotuottaja tekee yhteistyötä mm. Yhdysvaltain avaruushallinto NASA:n kanssa. Tämä kertoo jotain yhtiön laajasta toimialasta. Kasinotuotoksissa tämä toimija käyttää hyödykseen upeaa Unityn 3D-moottoria.

  • Perustettu vuonna 2012
  • Nykyään osa Scientific Gamesia
  • Tuotokset poikkeavat usein siitä normaalista
  • Uniikkeja teemoja
  • Maltalaisen MGA:n lisenssi
  • Lisäksi myös UKGC:n lisenssi

Thunderkick Kasinot

Lisensoitu & Verifioitu Asiantuntijoiden arvostelemat
  • KASINON NIMI
  • ARVIO
  • Bonus
  • OMINAISUUDET
4.7Norppa Kasino

Bonus100% Bonus €200 AstiIlmaiskierrokset + 200 Ilmaiskierrokset

  • Yli 1000 peliä
  • Runsaasti bonuksia
  • Vaihtuvat edut
4Sisu Kasino

Bonus125% Bonus €500 Asti!

  • Laadukkaat pelit
  • Nopea palvelu
  • Kotimainen

Bonus100 ilmaiskierrosta ensitalletuksella

  • Ei edellytä rekisteröintiä
  • Nostot minuuteissa
  • Kierrätysvapaat palkinnot
4.8Casino Fest

Bonus100% Aina €1000 Asti

  • Ei pelitilin rekisteröintiä
  • Rokkaava ja helppo sivusto
  • Muhkea tervetulotarjous
4.5Top Kasino

BonusNopeat rahansiirrot

  • Ei rekisteröitymistä
  • Runsaasti pelejä
  • Nopeat kotiutukset
4.8Nitro

BonusPäivittäisiä ilmaiskierros- ja bonuspalkintoja!

  • Kerää päivittäiset palkinnot
  • Talleta sekunneissa
  • Nopeat kotiutukset

BonusKäteispalautus Joka PäiväIlmaiskierrokset + 350 Ilmaiskierrokset

  • Päivittäiset käteispalautukset
  • Paljon livepelejä
  • Ei rekisteröintiä
4Pasido

Bonus100% Bonus 500€ AstiIlmaiskierrokset + 200 Ilmaiskierrokset

  • Monipuolinen valikoima
  • Nopeat rahansiirrot
  • Hurjat bonukset
4.9N1 Casino

Bonus300€Ilmaiskierrokset + 120 Ilmaiskierrokset

  • Turnauksia
  • Jättipotteja
  • Kuumimmat palkinnot
5Mrgreen

Bonus100% up to 500€Ilmaiskierrokset + 120 Ilmaiskierrokset

  • Turvallinen ja tunnettu
  • Täysin suomenkielinen
  • Kattava pelivalikoima

Bonus100% Bonus €300 AstiIlmaiskierrokset + 100 Ilmaiskierrokset

  • HD Striimaus 24/7
  • Runsaasti etuja
  • Verovapaat voitot
4.5Simple Casino

Bonus€500 Bonus Uudelle Asiakkaalle

  • yksinkertainen sivusto
  • nopeat toiminnot
  • huikeat bonukset

Bonus100% Bonus €500 AstiIlmaiskierrokset + 20 Ilmaiskierrokset

  • Laadukkaat pelit
  • Ei rekisteröintiä
  • Mahtavat edut

Bonus100% €200 asti!Ilmaiskierrokset + 100 Ilmaiskierrokset

  • Suomen uusi nettikasino
  • Kokeile vain €1:lla
  • 1 minuutin rekisteröinti
4.8Teho

Bonus150% €600 asti!

  • Ei pelitiliä
  • Nopeat nostot
  • Muhkeat bonukset
4NucleonBet

Bonus100% Bonus €200Ilmaiskierrokset + 50 Ilmaiskierrokset

  • Kattava pelivalikoima
  • Kasinopelit ja vedonlyönti
  • Huippuetuja jatkuvasti

Bonus100% Bonus €500 SaakkaIlmaiskierrokset + 200 Ilmaiskierrokset

  • Herkulliset Kampanjat
  • Tuhti Pelipaketti
  • Nopea Pelitilin Avaus

Bonus200 Ilmaiskierrosta!

  • Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset
  • Suomenkielinen asiakastuki
  • Nopeat maksut ja nostot
4,5Buumi

Bonus15% Cashback Aina

  • Pelaa sekunneissa
  • Päivittäinen cashback
  • Nopeat rahansiirrot

Bonus100% €500 asti + 15% käteispalautus

  • Selkeä sivusto
  • Valtava pelivalikoima
  • Jatkuvia etuja

Bonus100% / 25€ rahana

  • Tuplaa talletus tai rahat takaisin
  • Pelaa ilman tiliä
  • Nopeat rahansiirrot

Bonus100% €300 asti!Ilmaiskierrokset + 100 Ilmaiskierrokset

  • Suomen suosituimmat pelit
  • 1 minuutin rekisteröinti
  • Nopeat talletukset

Bonus€3500 BonusIlmaiskierrokset + 575 Ilmaiskierrokset

  • Reload Bonuksia
  • Jackpotteja
  • Yli 4000 kolikkopeliä

Bonus10 % Viikoittainen cashbackIlmaiskierrokset + 100 Ilmaiskierrokset

  • Uusi kasinoseikkailu
  • Aarrearkku
  • Nopeat kotiutukset
4.6SlotBox

Bonus100% Käteispalautus viikoittain

  • Liity hauskanpitoon
  • VIP-palkinnot
  • Pikatalletukset

BonusTiistain Ilmaiskierrokset

  • Parhaat pelit
  • Suurimmat Jackpotit
  • Vastuullista pelaamista
4.4Cosmic Slot

Bonus100% €400 asti!Ilmaiskierrokset + 100 Ilmaiskierrokset

  • Livekasino
  • Jackpotteja
  • Uusimmat pelit

Bonus500€Ilmaiskierrokset + 200 Ilmaiskierrokset

  • 1 minuutin rekisteröinti
  • Nopeat talletukset
  • Nopeat nostot
4.7slotwolf

Bonus€500Ilmaiskierrokset + 200 Ilmaiskierrokset

  • Nopeat nostot
  • Yli 3000 peliä
  • 24/7 Asiakastuki

Bonus7 Erilaista Tervetuliaisbonusta

  • Nopeat talletukset
  • Yli 4000 peliä 
  • Raikas nettikasino

Bonus€800Ilmaiskierrokset + 200 Ilmaiskierrokset

  • Täysin mobiilioptimoitu
  • 24h asiakaspalvelu
  • Verottomat voitot
5Cadoola

Bonus€800Ilmaiskierrokset + 250 Ilmaiskierrokset

  • Nopeaa pelaamista
  • Laaja pelivalikoima
  • Säännölliset tarjoukset

Yhä useampi pelisivu on nykyisin Thunderkick kasinot perhettä. Usein kyseessä on erittäin laadukas sivusto, joka haluaa tarjota meille käyttäjille parasta mahdollista pelaamista. Monet näistä kasinosta ovat myös ETA-maan lisenssillä toimivia, meillehän tämä tunnetusti tietää sitä, että kyseessä ovat verovapaat nettikasinot.

Thunderkick on kasinoilla tuttu juttu myös sen takia että pelit toimivat erinomaisesti mobiilissa. Nämä ovat kokonaisuudessaan keskimääräistä slottia näyttävämpiä ja visuaaliseen puoleen on panostettu todella runsaasti. Kasinoilla tämän tuottajan pelejä ei ole kuin se viitisenkymmentä kappaletta. Tämä ei tietenkään ole paljon, mutta kun tiedämme tämän tuottajan laadun, 50 slottia riittää varsin hyvin laadukkaaseen toimintaan.

Thunderkick kasinot

Erinomainen asia näinä päivinä on myös se, että yhtiön rahapelit tarjoavat erinomaista laatua myös mobiilin saralla. Reilusti yli puolet pelaajista käyttää näitä tuotoksia omalla kännykällä ja tablet-laitteella, joten on luonnollista, että pelit toimivat parhaiten näillä laitteilla. Yhtiön käyttämä grafiikkamoottori saa kyllä slotit loistamaan todella upealla tavalla myös pöytäkoneen selaimessa.

Thunderkick kasinot tarjoavat meille kaikille erinomaisen näyttävää kokonaisosaamista ja viihdettä koko rahalla.

Parhaat Thunderkick Kolikkopelit Esittelyssä

  • Midas Golden Touch
  • Esqueleto Explosivo 2
  • Gods of Rock

Thunderkick kasinot julkaisee pelejä siis NYX Gaming tuottajan mainiolla alustalla. Valikoimaa on n. 50 tuotteen verran ja luonnollisesti tämäkin valmistaja on keskittynyt kolikkopeleihin. Välttämättä tämän tuottajan peleistä ei sitä ihan kirkkainta tähtituotetta löydy, mutta taitaa olla vain ajan kysymys, milloin tämän laadukkaan ja luotettavan toimittajan arsenaalista löytyy se läpimurron tekevä hittituote.

Pelejä on vähän joka lähtöön ja näiden joukossa on monta kolikkopeliä, jotka vetoavat myös meihin suomalaisiin slottifaneihin. Valitettavasti yhtäkään progressiivista jättipottia ei ainakaan toistaiseksi löydy yhtiön tuottamien slottien parista. Thunderkick kasinot kyllä muuten tarjoavat erinomaista viihdettä, mutta progressiivisia potteja ei toistaiseksi ole tarjolla.

Hyvä esimerkki tämän tuottajan erikoisemmista tuotoksista on Fruit Wrap, joka kieltämättä rikkoo perinteisen hedelmäpelin ominaisuuksia. Tässä slotissa kun kelat muodostuvat ruudulle sinkoilevista erilaisista hedelmistä. Ja Birds On Wire -slotissa on nimensä mukaan lintuja langalla odottamassa sinun tekemääsi pyöräytystä.

Yksi tunnetuimmista tuotteista on varmasti Esqueleto Explosivo, josta on tullut jo kakkosversiokin. Meksikolaisten kuolleiden muistopäivää teemana pitävä kolikkopeli netissä on todella laadukas niin visuaalisen ilmeen kuin äänimaailman puolesta. Eikä niissä voitoissakaan mitään valittamista ole!

Midas Golden Touch

Midas Golden Touch eli Midaksen kultainen kosketus on varmasti Thunderkickin yksi suosituimmista tuotoksista. 2019 lanseerattu kolikkopeli voi parhaimmillaan tuottaa jopa yli miljoonan euron voiton, toki tuo vaatii jo sitten 100 euron kierrospanosta ja kaiken osumista kohdilleen. Mutta jo se tieto, että näin iso voitto on mahdollinen, lisää tämän tekeleen kiinnostavuutta huomattavasti.

Tuote on Thunderkick-peliksi ehkä jopa hieman yksinkertainen, mutta bonusosio tuokin sitten ihan uutta värinää ja vipinää. Parhaat voitot ovat napattavissa sieltä ja kun kaikki toimii todella sujuvasti eri mobiilialustojen kanssa, tässä on todellakin sitä jotain taianomaista. Joko olet kokeillut? Thunderkick kasinot tarjoaa tämänkin slotin pelattavaksi erinomaisella tavalla.

Midas Golden Touch nopeat faktat

  • Julkaistu: 2019
  • Palautusprosentti: 96,1 %
  • Voittolinjoja: 15
  • Maksimi voitto: 10100
  • Panostukset: 0.1 – 100 €
  • Teema: Muinaiset sivilisaatiot
  • Erikoisominaisuudet: Bonuspeli, uudelleenpyöräytykset

Esqueleto Explosivo 2

Esqueleto Explosivo 2 on legendaarisen slotin kakkosversio. Ykkösosa tuli markkinoille jo vuonna 2014 ja kakkososa pistää mielestämme hieman hommaa paremmaksi. Visuaalisesti todella näyttävä ja jopa kiehtova slotti on julkaistu vuonna 2020 ja siitähän muodostui välittömästi melkoinen hitti. Vaikka tässä on tarjolla peräti 5000x maksimivoitto, ei se ole tässä se tärkein asia.

Muut ominaisuudet ja yleinen tunnelma kieputtaa pelaajan vahvasti autenttiseen tunnelmaan ja moni jää suu auki ihastelemaan tämän tuotoksen ilmettä ja mekaniikkaa. Se onkin paljon parempi kuin monessa muussa vastaavassa tuotteessa ja harvoin yhden tietyn teeman ympärille on onnistuttu loihtimaan näin upeaa luomusta. Ota vaikka Mucho Multiplier haltuun ja lähde hakemaan isompia voittoja! Jokainen Thunderkick kasino tarjoaa tämän lippulaivan.

Esqueleto Explosivo 2 nopeat faktat

  • Julkaistu: 2020
  • Palautusprosentti: 96,13 %
  • Voittolinjoja: 99
  • Maksimi voitto: 5000x
  • Panostukset: 0.1 – 100 €
  • Teema: Meksikon kuolleiden muistopäivä
  • Erikoisominaisuudet: Avalanche, ilmaiskierrokset

Gods of Rock

Gods of Rock eli rockin jumalat-kolikkopeli sopii erinomaisesti kaikille musiikin ja etenkin rock-musiikin ystäville. Vuonna 2021 lanseerattu tuotos tarjoaa ihan passelin palautusprosentin ja peräti 466 voittolinjaa. Eikä siinä vielä kaikki, sillä voittoja voi tulla niin vasemmalta oikealle kuin oikealta vasemmallekin.

Gods of Rockista löytyy paljon mainioita ominaisuuksia, joita ei ihan perus kolikkopelissä voi uneksia edes olevan. Lisäkierroksia, satunnaisesti esiintyviä wildeja, kertoimia, ilmaiskierroksia, kelojen vaihtumisia ja ihan kaikkea mahdollista. Tämähän kuin rokkikonsertissa tai kiertueella olisi, kaikkea sattuu ja tapahtuu! Thunderkick casinot tarjoavat tämän huippupelin ja tässä on yksi tämän tuottajan hittipeleistä.

Gods of Rock nopeat faktat

  • Julkaistu: 2021
  • Palautusprosentti: 96,05 %
  • Voittolinjoja: 466 (molempiin suuntiin)
  • Maksimi voitto: 20000x
  • Panostukset: 0.1 – 50
  • Teema: Musiikki
  • Erikoisominaisuudet: Ilmaiskierrokset

Plussat ja Miinukset

Plussat

  • Erilaisia slotteja
  • Visuaalisesti näyttäviä pelejä
  • Osa SG Digitalia
  • Kaikki toimivat erinomaisesti mobiilissa

Miinukset

  • Ei jättipotteja
  • Portfolio suhteellisen pieni
  • Jopa outoja teemoja
  • Jotkut pelit erilaisia mihin totuttu

Thunderkick tunnetaan erinomaisen erilaisista ja innovatiivisista peleistä. Toki joukkoon mahtuu perinteisempiäkin kolikkopelejä erinomaisilla ominaisuuksilla, mutta parhaiten tämä toimija erottuu omintakeisilla tuotoksillaan. Tätä nykyä tämä tuottaja on osa isompaa yritysrypästä, joten kaikki tekeleet eivät välttämättä ole brändätty Thunderkickin nimellä tai logolla. Thunderkick casinot tarjoavat usein omia plussia ja miinuksia, tässä niistä tärkeimmät.

Thunderkickin valikoimaa pääsee ihailemaan todella monella eri kasinolla ja vaikka pelien määrä ei mitenkään päätä huimaava olekaan, moni uusi nettikasino haluaa tarjota juuri näitä slotteja pelaajilleen. Toki tätäkin valintaa helpottaa SG Digitalin eli NYX:n mainio toiminta-alusta, joka tarjoaa esimerkiksi Thunderkickin peleille todella laajan jakelualustan.

Yhteenveto

Thunderkick on yksi nettikasinoiden kestomenestyjistä. Tuottajana seei ole se suurin, eikä sen valikoima ole kaikkein laajin. Tuottajan portfolioon kuuluu kuitenkin useita erinomaisia kolikkopelejä, joita suurin osa meistä slottien pelaajista on varmasti kokeillut.

Ehkä ratkaiseva askel suurimpien joukkoon on vielä ottamatta ja vaikka tämä tuottaja tarjoaa jo nyt erinomaisen valikoiman, kasinotiimimme mielestä se paras tuote on vielä varmasti tulematta. Thunderkick casinot tarjoavat mukavasti muutakin pelattavaa ja Thunderkick pelit ovat niitä luokkansa parhaimpia slotteja.

Thunderkickin tuottamat kasinopelit ovat nyt usein yllättäviä ja jopa outoja monen silmään, mutta me näemme kyllä näissä ison potentiaalin myös jatkoa ajatellen. Pelejä on yllättävän monella kasinolla ja niitä tulee myös varmasti jatkossa olemaan monella eri nettikasinolla.

Muita Valmistajia

Usein Kysytyt Kysymykset

1. Mikä on Thunderkick?

Thunderkick on vuonna 2012 perustettu pelintuottajafirma, jolla on tällä hetkellä tarjota n. 50 erilaista slottia nettikasinoilla pelattavaksi.

2. Mikä on paras Thunderkick kasino?

Paras Thunderkick kasino on luonnollisesti kasino, joka tarjoaa kaikki Thunderkickin huippupelit. Lisäksi sivuston on hyvä tarjota verovapaita voittoja ja olla muutenkin meille suomalaisille pelaajille käyttäjäystävällinen ja turvallinen paikka. Kaikki Thunderkick kasinot tarjoavat viihdettä parhaalla mahdollisella tavalla.

3. Mitkä ovat parhaat Thunderkick kolikkopelit?

Parhaista kolikkopeleistä voidaan aina väitellä, mutta Esqueleto Explosivo 2 ja Midas Golden Touch ovat kasinotiimimme ehdottomia suosikkislotteja. Näiden lisäksi varmasti löytyy kourallinen muita erinomaisia pelejä, joita tässä voisimme mainita ja joita olet jo varmasti pelannut.

4. Mitkä lisenssit Thunderkick studiolla on tarjolla?

Thunderkickillä on UKGC:n ja MGA:n lisenssit. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että jos sivustonkin lisenssi on ETA-maasta, ovat voitot suomalaisille pelaajille verovapaita. Thunderkick pelit ovat samalla näiden lisenssien myötä todella turvallisia käyttää.

5. Ovatko Thunderkick pelit pelattavissa ilmaiseksi?

Kyllä, kaikki Thunderkick kolikkopelit sisältävät myös demoversion, joten pääset pelaamaan näitä vaikkapa kasinon leikkirahalla. Tällä lailla pääset sisään uuteenslottiin täysin ilmaiseksi ja kun toiminnot ovat tuttuja, voit aloittaa pelaamisen oikealla rahalla. Kaikki Thunderkick kasinot tarjoavat nämä siis myös ilmaiseksi.

Kirjoittaja: Saara | kasinokolikkopelit.com