Maailmankirjat ovat sekaisin. Lehmät lentävät ja helvetti on jäätynyt: Veikkaus on ilmoittanut olevansa valmis luopumaan monopoliasemastaan. Veikkaus näkee mahdollisuudet lisenssimallissa! Mitä täällä oikein tapahtuu?

Ylen verkkosivuilla julkaistiin artikkeli, joka jäi muussa valtamediassa yllättäen kokonaan huomioitta. Älä huoli, me otamme jutun käsittelyyn ja tuomme mukaan myös omaa näkökulmaamme.

Varatoimitusjohtaja Pitää Ruotsin Lisenssijärjestelmää Toimivana

Kyllä siinä kauan kesti, että tähän pisteeseen päästiin, mutta vihdoin Veikkauksen päässä on tultu järkiinsä. Varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikosken mukaan Ruotsissa toteutettu lisenssijärjestelmä on toimiva. Senhän meistä jokainen jo tietääkin, mutta hyvä että sama on nyt vihdoin tunnustettu myös Veikkauksella.

Suurin osa Ruotsissa tapahtuvasta rahapelaamisesta tapahtuu nykyisin lisenssijärjestelmässä mukana olevilla kasinoilla. Tällainen sama järjestelmä on ollut kasinoalan ammattilaisten haaveissa Suomeenkin jo pitkään, sillä se olisi lopulta aivan jokaisen etu. Niin pelaajan, kasinoyhtiöiden kuin valtionkin.

Veikkaus lisenssi

Samat Pelisäännöt

Jutussa varatoimitusjohtaja muistuttaa, että tällä hetkellä kaikki rahapelaamiseen liittyvä sääntely maassamme koskee vain Veikkausta. Kaikki ulkomaiset nettikasinot ovat tuon sääntelyn ulottumattomissa, jolloin ne voivat tietyllä tavalla toimia ilman rajoituksia.

Tosin meidän näkökulmastamme nuo rajoitukset koskevat ainoastaan markkinointia, muilta osinhan esimerkiksi meidän yhteistyökumppanikasinomme ovat sellaisia, joissa mm. Vastuullista pelaamista edistetään jopa Veikkausta enemmän.

Veikkauksen mukaan nämä kilpailijat eivät toimi suomalaisen sääntelyn sisällä, ja tämän lisenssijärjestelmä sitten muuttaisi. Jos Suomessa olisi Ruotsista tuttu lisenssijärjestelmä, pelaisivat kaikki yhtiöt lopulta samoilla säännöillä.

Tämä on hauskasti ilmaistu, sillä tässä tulee se vaikutelma, että ulkomaisilla kasinoilla olisi jotenkin paremmat säännöt kuin Veikkauksella ja siitähän ei ole kysymys. Kilpailuasetelmaltaan tilanne on ollut tähän asti – ja on toki toistaiseksi – varsin epäreilu nimenomaan ulkomaisia kasinoita ajatellen: ne eivät voi toimia samoilla säännöillä kuin Veikkaus, koska laki sen niiltä epää.

Digitaalisen Pelimarkkinan Tila

Suomessa digitaalisten rahapelien markkinat olivat ensimmäisellä puoliskolla tänä vuonna 520 miljoonaa euroa. Tästä Veikkauksen osuus oli noin 260 miljoonaa euroa. Käytännössä siis noin puolet suomalaisten pelaamiseen käyttämistä rahoista pelataan ulkomaisilla rahapeliyhtiöillä.

Veikkauksen varatoimitusjohtaja kysyy osuvasti sitä, voidaanko Veikkauksen monopoliasemaa enää nykyisin edes pitää yksinoikeusjärjestelmänä. Ei voida.

Lisenssijärjestelmät Muualla Euroopassa

Kuten sinäkin lukijanamme jo varmasti tiedät, löytyy hyvin toimivia lisenssijärjestelmiä monestakin Euroopan maasta. Ruotsin malli on meitä lähin ja sitä onkin hyvä käyttää esimerkkinä. Naapurimaassamme rahapeliyrityksiltä edellytetään erikseen haettavissa oleva toimilupa. Jokainen sen saanut yhtiö maksaa peliveroa, joka on tällä hetkellä 18 prosenttia.

Tuo vero kerätään erotuksesta, joka saadaan peleihin käytetyistä rahoista sekä maksetuista voitoista. Tämän avulla rahojen oikeanlainen kanavointi on saatu 90 prosenttiin, joka Nummikosken mukaan on alun perin ollut tarkoituksenakin.

Hän lisää, että toimimatonta lisenssijärjestelmää ei kannata luoda. Toimivuudesta näyttönä voidaan hänen mukaansa pitää sitä, että lisenssijärjestelmä voi tosiaan kanavoida pelaamaan nimenomaan itseensä. Siksi myös lakien ja sääntelyn tulee olla tällä tasolla.

Lue myös: Fennica Gaming casino yhtiö perustettu!

Nähdäänkö Suomi Hyvänä Markkinana?

Tämän hetkinen tilanne ei ole kasinoyhtiöiden näkökulmasta kovinkaan houkuttava, mitä siis tulee maahamme elinvoimaisena ja kiinnostavana markkinana. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että ulkomaisten kasinoiden ei ole mahdollista rekisteröityä Suomeen. Ne eivät myöskään saa markkinoida lainkaan paikallisessa mediassamme. Kuten hyvin tiedämme, tämä ei silti estä pelaamista ulkomaisille kasinoille, ja saamme pelata niissä täysin laillisesti.

Suomi voisi kuitenkin Nummikosken mukaan olla houkutteleva alue ulkomaisille yhtiöille, mikäli markkinat todella avattaisiin ja oma lisenssijärjestelmä luotaisiin. Hänen näkemys on, että Suomeen saataisiin merkittävä määrä erinomaisia tekijöitä.

Kokonaan jutun voit lukea tästä.

Veikkaus lisenssit

Mitä Muuta Lisenssijärjestelmä Toisi?

Ylen jutussa jätetään vielä monta asiaa käsittelemättä, mutta avauksena se on toki erinomainen. Jos Veikkaus itsekin puoltaa nykyisin lisenssijärjestelmää, tullaan tällainen mitä suurimmalla todennäköisyydellä hyväksymään myös hallituksen ja eduskunnan tasolla. Ei vielä tällä hallituskaudella, mutta ehkäpä jo ensi kauden aikana kuitenkin.

Jutussa unohdetaan työllisyysvaikutukset ja uudenlaisen teollisuuden syntyminen Suomeen. On toki totta, että jatkossakin pääasiallisesti kaikki ulkomaiset alan yhtiöt toimisivat muualta kuin maastamme, eli mitään Maltan tai Viron kaltaista kasinokeskittymää Suomesta tuskin olisi koskaan tulossa – siitä verottaja pitää huolen.

Mutta, on aivan selvää että väkeä voidaan rekrytoida maastamme jatkossa nykyistä helpommin. Ihmisten ei tarvitse enää muuttaa toiseen maahan voidakseen olla töissä kasinoilla, ja samaan aikaan esimerkiksi nykyiset mobiilipelejä valmistavat suomalaisyritykset voivat laajentaa tarjontaansa myös kasinopeleihin.

Maassamme on valtavasti osaamista nimenomaan pelikehittelyssä, ja uskomme, että kolikkopeleihin suomalaiset voisivat tuoda uusia innovaatioita.

Aihetta käsittelevään videoon pääset tästä.

Lue Lisää Samasta Aihepiiristä

Kirjoittaja: Laura Korkeakoski | kasinokolikkopelit.com

Laura on työskennellyt kasinoalalla 5 vuoden ajan. Kokemusta on ehtinyt kertyä monipuolisesti erilaisista markkinoinnin tehtävistä ja suurimmaksi vahvuudekseen Laura listaa kasinoiden yksityiskohtaisen arvioinnin. Suosikkipeli on Yggdrasilin Orient Express, ja slottien lisäksi myös livekasinon gameshowt ovat sydäntä lähellä.